Ensimmäisen matkani Afrikkaan tein 1981. Matka suuntautui Marokkoon. Hämmästyttävät käärmeenluomoajat ja sokkeloiset kauppapaikat Marrakechin torilla jäivät mieleen parhaiten. Eurooppalaista hämmensi
raajarikkojen esillä olo ja sokeiden apua anovat rivit. Kameli oli myös uusi tuttavuus.
Toinen matka tapahtui 2001 Egyptiin. Huikeat loistavat palvelut ja satumaiset hajuvesikaupat olivat mieleenpainuvia nähtävyyksiä ja vastakohtana
kova köyhyys haudoissa asustavine ihmisineen. Pitkät välimatkat aavikolla. Pyramidien mahtavuus. Vesipiipun nauttiminen taksikuskin kanssa.
Halusin nähdä enemmän luontoa –kaupunkilomat eivät ole minua varten.
Vuonna 2005 matkasin Keniaan. Nairobin liharavintossa nautittu illallinen kaikkine kolmemetrisessä grillissä valmistettuine erikoisuuksineen vahvisti tietouttani siitä, että kasvissyönti ei ole minun juttuni. Safareita, telttailua.
Kun muistelen Mombasan lossilla ollutta mustan väen paljoutta, mieleeni palaa kirja Valkoinen Masai. Siinä valkoinen nainen rakastui Masai-soturiin. Kaikista elävistä mitä olen nähnyt, voin vakuuttaa, että Mombasan hotellialueella
näkemäni Gueretsa-apina on vihamielisimmän näköinen naama maailmassa.
Halusin suursafarille Tansaniaan ja se toteutui 2006. Serengeti ei saa kuolla –kirja on nytkin lukemisen alla uudelleen. Leijonien makoilu vatsat pullollaan
–yksi Gnu syöty –toisesta puolikas jäljellä. Seeprat ja kirahvit –kaikesta muusta puhumattakaan. Ääniä tulvivat yöt teltoissa ja majoissa.
Sansibarin saarella riitti seikkailuja. Toimin testaajana
matkatoimiston uudella suunnitteilla olevalla retkellä. Tuomioni: Retki ei vielä täytä turvallisuuskriteereitä. Veneen tikapuutkin hajosivat joka askeleella ja snorkkeli vuoti solkenaan.
Sisal-tehtaan ankarat olot eivät
poistu mielestä.
Madagaskarin kiertomatka 2007 ylitti jälleen kaiken entisen. Puista saattoi noukkia kameleontteja käteensä! Satoja krokotiilejä yhdessä läjässä! Puoliapinat eli makit olivat keskeinen osa
sademetsän retkeä. Vuoristossa tavattujen lasten likaisuus ja köyhyys jätti mieleen jäljen. Tarinoita ja muisteltavaa riittää.
2008 halusin nähdä Etelä-Afrikan pöytävuorineen. Rotusortoasiat
tulivat yhä selkeästi esiin. Käynti Nelson Mandelan vankilakopissa herätti paljon ajatuksia. Hyväntoivonniemi –olen kahden meren välissä. Veikeät pingviinit olivat suosikkejani.
Mauritius osoittautui varsinaiseksi
tietotekniikan ihmesaareksi –kiintoisaa oman ammatin kannalta. Etelä-Afrikkalaiset varakkaat käyvät Mauritiuksella samoin kun me käymme Espanjan aurinkorannoilla.
Vuosi 2009 oli välivuosi Afrikasta. Tutustuin Inkojen kulttuurin
Machu Picchussa ja söin marsua. Taivalsin sademetsässä Amazonilla ja pelkäsin piranhoja uidessani.
Jo seuraavana vuonna 2010 palasin Keniaan, tällä kertaa luontokuvaajan valokuvauskurssille. Oli aikaa kuvata, kun koko ryhmä
oli samanhenkinen. Telttaelämä oli antoisaa.
Hairahduin jälleen 2011, nyt Intian kiertomatkalle. Ruumiinpolttajaiset Gangesilla ja uskonnon merkitys arkipäivässä kasvattivat minua taas. Pääkohteeni eläimistössä
oli kuvata tiikeri, mutta kun sen lopulta löysin nurmikossa makaamasta loppui kameran akusta virta. Onneksi pääsimme kuokkavieraiksi mahtaviin häihin, vaikka eihän se tiikeriä korvaa.
Namibia ja Botswana olivat kohteina
2011. Lennot pikkuisilla lentokoneilla, hurjastelu Papyrus-kaislikossa veneillä ja kävelysafarit puhveleita vilisevässä saaressa olivat sitä mitä olin kaivannutkin. Namibian loputtomat aavikot dyyneineen. Veneeseen hypännyt
hylje ja jo aamupalalla aloitettu osterinsyönti olivat uutta. Veneellä yliajamastamme virtahevosta ei tullut ystäväämme. Ei myöskään kotkasta, joka oli osua pienkoneemme propeliin viidakosta poistuessamme. Tässä
muutama otos seikkailujen vaiheista.
Vuonna 2013 olin keväällä Ugandassa. Simpanssiretki kesti vain 3 tuntia, jos sitä vertaa uhanalaisten vuoristogorillojen jäljitykseen sumuisilla vuorille, josta siitäkin selvittiin hyvän
kantajan avulla viiden tunnin rämpimisellä. Kantaja-nimikkeestään huolimatta palkkaamani kaveri myös työnsi ja veti maaston muotojen mukaan.
7.11.2013 alkoi matka Kameruniin, Keski-Afrikkaan. Viiden suomalaisen ryhmä
oli lähes valtiovierailun tasoisesti otettu vastaan. Oli moottoripyöräpoliisisaattuetta, punaista matoa ja torvisoittokuntaa! Maatalousministerin, Doualan kaupunginjohtajan ja Kamerunin turvallisuuspäällikön tapaamisen lisäksi
kävimme naisten ammattikoululla, kuurojenkoululla ja orpokodissa. Kulttuurikeskuksessa pidettiin lehdistö- ja tv-tilaisuus. Osallistuimme kuninkaan perinnetanssiaisiin ja saimme tutustua kuninkaan sukuun. Viimeinen illallinen nautittiin kulttuuriministerin
pojan anopin kotona perinneruokaa nauttien.
Sambiaan tekisi mieli.